About

Moikka,

Onpa hauska, että olet löytänyt tiesi tänne!

Nimeni on Nina ja olen päälle viiskymppinen nainen. Hilja Pallas on alteregoni, joka syntyi kun päätin luopua kaikista henkilökohtaisista sometileistäni. Olen nyt vanhoilla päivilläni, osana keski-iän myllerrystä innostunut aivan hillittömästi kaikesta kuvataiteeseen ja erilaisiin päivä- ja muistikirjoihin liittyvistä asioista. Olen koko ikäni kyllä rakastanut taidetta ja käynyt paljon ja mielelläni taidenäyttelyissä. Muistan myös parikymmpisenä maalanneeni vesiväreillä pikkusiskolleni lukion kuvistöitä, ja kymmenkunta vuotta sitten hautauduin muutamaksi kuukaudeksi meidän silloiseen autotalliin silppuamaan erilaisia papereita ja liimailemaan niitä kollaaseiksi. Mutta muuten en ole koskaan harrastanut piirtämistä tai maalaamista. Ennen kuin nyt. Nyt en tahtoisi muuta tehdäkään, ja mitä pidemmälle aika kuluu, sitä suuremman osan tämä harrastus elämästäni näyttää haukkaavan. Ihanaa!



Olen kertonut tämän harrastuksen alkuvaiheista täällä ja tämän blogin ensimmäisessä postauksessa. Syksyllä 2017 älysin vihdoin mennä kansalaisopiston Kuvataiteen peruskurssille ja sen jälkeen minusta on tullut kaikenlaisten kuviskurssien suurkuluttaja.  Olen hommannut myös hyllymetreittäin kirjallisuutta, katsonut valtavat määrät Youtube- yms. videoita ja tehnyt useampia online workshoppeja. Opinhalu on valtava.



Tämän blogin perustin useastakin syystä. Ensinnäkin ajattelin, että tämä toimii päiväkirjan lisäksi eräänlaisena oppimispäiväkirjana. Toiseksi ajattelen, että tämä voi osaltaan auttaa patistamaan minua harjoittelemaan enemmän ja tavoitteellisemmin. Ja kolmanneksi parhaimmillaan tämä auttaa löytämään hengenheimolaisia ja jakamaan kokemuksia, ideoita, tietoja ja inspiraatiota.

Luen myös mielelläni muiden blogeja ja olisinkin tosi kiitollinen erityisesti kaikista suomenkielisiin blogeihin liittyvistä vinkeistä. Ja mutenkin kaikki vinkit ja kommentit ovat tietysti enemmän kuin tervetulleita!

Kiitos kun kävit ja tervetuloa uudestaan!

1 kommentti: