JCC #41 haaste

Ikinä en ole mihinkään haasteisiin ikinä osallistunut, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Varmaan Instagramista silmiini osui Jehkottaren Craft Challenge. Viime hetkellä päätin siis osallistua maaliskuun haasteeseen. Haasteessa oli inspiraatiomateriaalina tarjolla nämä:

Inspiroiduin erityisesti tuosta biisistä, mutta ehkä tässä voi halutessaan voi nähdä myös bingolotosta rivin vintage-rock-roiske - ainakin jos Jim Morrison lasketaan vintageksi :)
Kaivoin esiin vanhan taidepäiväkirjan ja tein sivun sekatekniikalla: on gessoa, akryyliväriä, musteella piirustusta, guassia ja kollaasia.

Tästäkin tuli sitä paitsi taas omalta osaltaan myös pientä harjoitusta tulevaa #OneWeek100People2019 -haastetta varten. Olen myös iloinen, että olen pitkästä aikaa innostunut taidepäiväkirjailusta ylipäätänsä. Se on paljolti Taidepäiväkirjailijat FB-ryhmän ansiota, joten jos taidepäiväkirjat kiinnostavat, tuohon ryhmään kannattaa liittyä.

Mitäs kaikkia muita haasteita olisikaan tarjolla?

Linokaiverrusta

Kuviksen peruskurssilla alkoi grafiikkajaksolla, mikä käytännössä tarkoittaa linokaiverrusta. Olin yhden kerran poissa, joten tein hommia kotona

Saimme kurssilla opettajalta kaiverrettavaksi hänen lahjoituksena saamiaan linoleum-maton näytekappaleita. Koska ne olivat näytteiden tapaan melko pienokokoisia, päätin tehdä kotona vähän isomman työn. Minulla oli jäljellä paloja vaahdotetusta PVC:stä tehdystä laatasta, jota käytimme syksyn grafiikkakurssilla. Vastaavaa tuotetta saa ostaa ainakin Konstashopista. Tämä on aivan loistotuote, koska sitä on huomattavamman paljon helpompi kaivertaa kuin perinteistä linolevyä. Siihen pystyy kaivertamaan myös esim. kuivaneulalla, ja ylipäätänsä laattaa pystyy käyttämään myös syväpainoon. Meillä ei valitettavasti kursilla ole käytössä prässiä, joten kuivaneulatyöt jäävät toiseen kertaan. Kuvassa näkyvät myös kaivertimet, jotka ostin Temperasta syksyn kurssin inspiroimana, koska Teija Immonen suositteli näitä. Ovat hintaansa nähden hyvät. Tuo viiden setti maksoi 28,50. Halvemmallakin kaivertimia saa, mutta halvimmat ovat usein aikamoisia rimpuloita. Ja koska kaivertaminen on muutenkin melkoista puuhaa, on hyvä että kaivertimet ovat vähintäänkin kohtuulliset. Teija Immoselta opin myös, että niitä  kannattaa myös teroittaa säännöllisesti. Omiani on käytetty toistaiseksi niin vähän, etten ole niitä vielä teroittanut, mutta tilasin syksyllä Jackson's artista teroituskiven valmiiksi.

Kaiversin laattaa niin innostuksissani, että kaiversin tuolta tyypiltä vahingossa toisen olkapään pois. Ehkä voin koittaa lisätä sen musteella jälkikäteen :) Minulla on ylipäätänsä ilmeisesti jonkinlainen hahmotushäiriö ja minun on todella vaikea hahmottaa, mikä pitää kaivertaa pois ja mikä jättää. Se auttoi, kun lopulta piirsin jätettävät kohdat mustalla tussilla laatalle. Siinä vaiheessa olkapää oli jo ehtinyt valitettavasti mennä....

Kuvassa näkyy myös Temperasta hankittu baren, jolla on kiva hiertää kuva, mutta ilmankin tietysti pärjää mainiosti. Värinä käytin Schmincken vesiliukoista linoväriä. Se toimii kyllä ihan hyvin, mutta jotenkin kaipaan öljypohjaista väriä.

Vedostin kuvat riisipaperille, jota kostutin hieman, koska huomasin, että väri tarttuu sillä tavalla paremmin. Tässä viimeisessä kuvassa näkyy himmeästi, että kokeilin myös sellaista, että ennen painamista sutaisin papereihin hieman akvarellia, koska olen sielultani toivoton sekatekniikkaihminen. Siksipä jos olisi enemmän aikaa, tekisin nyt niin, että käyttäisin näitä vedoksia kollaasin osina. Nyt ei kuitenkaan ole siihen aikaa, koska pitää alkaa verrytellä akvarellia. Huomenna on nimittäin paikallisen taideyhdistyksen akvarellilauantai. Ja piirustushaasteeseen valmistautumistakin pitäisi jatkaa. Voisinkin ehkä lätkäistä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja maalailla akvarelleillä pikaluonnoksia ihmishahmoista. Mutta sitä ennen vielä ulos nauttimaan ihanasta ilta-auringosta.

Ihanaa keväistä viikonloppua kaikille!

Piirustushaaste

En ole koskaan osallistunut mihinkään haasteeseen, mutta nyt mietin, pitäisikö tarttua tähän parin viikon päästä starttaavaan ja kolmatta kertaa järjestettävään piirustushaasteeseen. Ideana on piirtää n. 20 ihmistä päivässä viiden päivän ajan. Piirrokset voivat olla vaikka minuutin pikaluonnoksia ja niitä voi piirtää joko elävästä mallista tai kuvista tai mistä haluaa. Kuvat voi postata joko haastetta varten perustettuun FB-ryhmään tai johonkin omaan someen hashtagilla #oneweek100people2019. Haastetta houstaavat idean isä Marc Taro Holmes, Liz Steel ja Suhita Shirodkar - kaikki urbansketching veteraaneja.

Liz Steel esimerkiksi todistaa nähneensä merkittävää parannusta piirustustaidossaan ja valmiudessaan piirtää ihmisiä joka kerta osallistuttuaan tähän haasteeseen. Ja juuri siksi minäkin haluaisin tätä nyt kokeilla. Että saisin pakotettua itseni sitoutumaan edes viideksi päiväksi ahkeraan harjoittelemiseen.

Haaste tuntuu aika kovalta, mutta ei mahdottomalta. Osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa suureen paastoon ja se oikeastaan luo minuun nyt uskoa siihen, että ehkä tämäkin voisi onnistua. Mutta etukäteisvalmistelua tämä kyllä edellyttää. Sekä henkistä että fyysistä.

Päätin ensin kokeilla, miltä tuntuu piirtää putkeen 20 ihmistä. Kaivoin esiin vanhan artjournalin, koska se on nyt muutenkin alkanut houkutella minua. Suurin syy siihen on juuri tekemäni postaus sekä juuri löytämäni ensimmäinen suomalainen taidepäiväkirjoihin keskittyvä FB-ryhmä. Sen ryhmän takia perustin itselleni FB-tilin IG-nimelläni Hilja Pallas.

Yhdestä vanhimmista ja edelleen keskeneräisistä taidepäiväkirjoistani löytyi sopivasti sivu, jossa oli valmiita pikkukuvien paikkoja.

No huh huh! Olin jo näiden kahdeksan pikku sutaisun jälkeen ihan poikki. Osittain uupumusta aiheutti varmaan kyllä nyt se, että jouduin piirtämään pienempään kokoon, kuin mihin normaalisti yleensä piirrän. Tämä oli kyllä silti tosi hyödyllinen harjoitus.

Ensinnäkin kävi selväksi, että parikymmentä piirrosta putkeen on tosi paljon. Jo kymmenenkin on. Siksi urakka pitää jakaa jotenkin. Ehkä jollain lailla realistinen suunnitelma voisi olla viisi aamulla ennen töihin lähtöä, viisi töissä ruokiksella ja loput sitten kotiin palattua.

Toiseksi pieni kokeiluni  muistutti konkreettisesti mieleen, että piirtäessään kannattaa kuunnella jotain, niin ahdistus ja pelko on pienempää. Itse kuuntelin Artpodia. Musiikkikin auttaa, mutta puhe auttaa jotenkin vielä enemmän.

Kolmanneksi opin, että etukäteen kannattaa jo miettiä, mitä piirtää eli varata jo malleja tai kuvia riittävästi valmiiksi. Kaikkein terveellisintä olisi tietysti piirtää elävästä mallista, mutta nyt se ei ollut mahdollista, koska olin yksin kotona. Helpoimmin nopeaa piirtämiseen soveltuvia livemalleja löytyy sieltä, missä on paljon ihmisiä ja he ovat paikan/tilanteen vuoksi mahdollisimman pitkään ainakin suurin piirtein paikallaan: kahviloista, konserteista, kirjastoista ja julkisista liikennevälineistä. Nämä tulevat ensimmäisenä mieleen. Mallien löytämistä suurempi pulma onkin, miten kestää kuumotus siitä, että mitä jos joku huomaa, mitä olen tekemässä...

Katsoin juuri kalenterista, että olen menossa haasteviikolla ainakin yhteen konserttiin eli siellä voisi koittaa piirtää vaivihkaa yleisöä ja ehkä soittajiakin. Tätä olen aina välillä vähän harrastanutkin. Lisäksi meillä sattuu sopivasti olemaan kirjapiiri sillä viikolla, eli siinä olisi erinomainen harjoitusmahdollisuus. Liz Steel on kertonut blogissaan, että hänelle on ollut hänen oppimisprosessissaan merkittävä askel se, kun hän uskaltautui piirtämään ystäviään. Ja kuin tilauksesta meillä sattuu olemaan haasteviikolla töissä myös yksi iso kokous, jossa voisin salaa piirtää myös kollegoitani. Tätäkin olen joskus harrastanutkin. Eli summa summarum näin tarkemmin ajateltuna haasteviikolle sattuu kuin tilauksesta erinomaisia harjoitusmahdollisuuksia yllättävänkin runsaasti.

Näiden livemahdollisuuksien lisäksi pitäisi kerätä iso pino referenssikuvia. Yksi erinomainen mahdollisuus on tietysti still-kuvat elokuvista tai telkkarista. Luulen, että taidan käyttää erityisesti tätä konstia. Tajusin näet taannoisella piirustuskurssilla, että vanhat mustavalkoiset elokuvat ovat aivan loistavaa referenssimateriaalia.

Ja seuraavaksi ajattelin ryhtyä opiskelemaan nopeaa ja rentoa piirtämistä Anne-Lauren opastuksella



Ja tässä vielä toinen video samasta aiheesta

Lopuksi tärkein eli palkinto. Lupaan itselleni, että jos saan viikossa piirrettyä ne sata ihmistä, saan hommata itselleni vihdoinkin öljyvärit. Virallisesti haaste kestää vain viisi päivää, mutta itse lavennan haasteen koko viikkoon eli otan myös viikonlopun mukaan hätävaraksi. Musta se ei ole huijaamista. Vai onko?

----------

Jos kaipaat vinkkejä siihen, miten päästä piirtämisessä helposti alkuun, löydät vinkkejä täältä https://omataidekoulu.fi/miten-oppia-piirtamaan-3-askelta-nopeaan-alkuun/

Piirustuskurssi

Perusopintoihin kuuluu tänä vuonna yksi pakollinen valinnainen teemakurssi. Minä valitsin parin viikonlopun mittaisen piirustuskurssin. Ja hyvä että valitsin. Tuntuu, että piirtämistä ei tule koskaan harjoiteltua riittävästi. Kursseissa on myös sekin hyvä puoli, että tulee tehtyä sellaista, mitä kotona ei tule tehtyä, joko siksi, että ei tule mieleen tai siksi, että tuntuu liian haastavalta.

Ensimmäisen perjantai-illan perehdyimme perusmuotoihin, kolmiulotteisuuteen ja anatomiaan. Piirsimme esimerkiksi voipaperille läpi anatomiakuvia. Heureka! Tätä pitää jatkaa kotonakin. En ollut aiemmin tajunnut, kuinka hyödyllistä läpipiirtäminen onkaan. Ja anatomiaakin pitäisi muistaa tutkailla riittävästi, niin että tietoisuus luista ja ytimistä painuisi selkäytimeen. Ja kun piirtäminen on niin vaikeaa kuin se on, on läpipiirtäminen ihanan turvallista ja rauhoittavaa puuhaa. Juuri sopivaa puuhaa perjantai-iltana pitkän työviikon jälkeen. En myöskään ollut ennen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka mainio materiaali voipaperi onkaan. Ajattelinkin tehdä jossain vaiheessa kokeeksi luonnoskirjan, johon tulee voipaperia ja piirustuspaperia.

Toisena päivänä piirsimme ensin pieniä tutkielmia kasvipiirroksista ja tarkoitus oli tutkia erilaisia viivatyylejä. Tämäkin oli aivan loistava harjoitus. Ensinnäkin tulee kiinnitettyä todella huomiota erilaisiin viivatyyleihin pieniä yksityiskohtia myöten, ja toiseksi pieni koko tekee harjoituksesta helposti lähestyttävän ja innostavan. On hauskaa etsiä mutkikkaalta ja tuntikausien työtä vaatineesta kuvasta jokin pieni kohta ja piirtää aluksi vain se. Pienten tutkielmien jälkeen piirsimme kasviaihetta havainnosta ja lopuksi saimme pienet luonnoskirjat, joihin teimme nopeita luonnoksia havainnosta itse valitsemistamme aiheista. Kasvien piirtäminen ylipäätänsä on ihanaa. Siksi olenkin tosi iloinen, että sitä on luvassa myöhemmin keväällä lisää, sillä olen ilmoittautunut toukokuussa puutarhapiirtämisen kurssille.

Kolmantena päivänä aiheena oli valo ja varjo. Piirsimme samasta kuvasta kaksi versiota. Ensin vaalealla pastellilla mustalle paperille ja sitten hiilellä valkoiselle paperille. Phuuh! Niin paljon vaikeampaa kuin kuvittelin. Mutta tätä niin pitäisi myös harjoitella kotona lisää. Tajuan nyt, että mikäli haluan oppia piirtämään, minun todellakin täytyy tehdä muutakin kuin sitä, mikä on helppoa ja siksi kivaa. Minun pitää tehdä muutakin kuin piirtää mustekynällä luonnoskirjaan. Ehdottomasti pitää kokeilla kotona sitä, että piirtää hiilella gessotulle akvarellipaperille. Siitä kuulemma on hyvä pyyhkiä valoa esiin. Ja senkin opin, että pyykimiseen voi mainiosti käyttää säämiskän sijaan myös nenäliinaa. Hiili on ihana materiaali, joten jossain vaiheessa täytyy hakeutua jollekin erityiselle hiilikurssille.



Jos hiilihommassa oli haastetta niin vielä vaikeampaa oli tämä pastellihomma. Tässä täytyy ehkä jatkaa harjoituksia kotona ensin pienemmässä koossa, jotta tekniikka tulee tutuksi. Referenssikuvina näissä harjoituksissa käytimme kuvia mustavalkoisista elokuvista. Aivan ihania kuvia!



Toinen viikonloppu alkoi perspektiiviasioilla. Olen ennenkin  jo tajunnut, että minulta puuttuu päästä ainakin pari mutteria, jotka liittyvät avaruudelliseen hahmottamiseen ylipäätänsä. Siksi tämä tuntui aluksi tosi vaikealta. Toisekseen minun on välillä vaikea motivoitua harjoituksista, jotka tähtäävät täsmälliseen oikein tekemiseen. Mutta alkuun päästyäni tästäkin kehkeytyi, mitä nautittavin harjoitus. Ja merkittävänä lisäbonuksena ilo värilliselle pohjalle piirtämisestä. Kuinka ihana voi punainen pohja olla!?!

Lauantaina aiheena oli kiinalainen sivellinmaalaus. Ah! Kaikki, mikä siihen liittyy, aina materiaaleista alkaen, on silmiä hivelevän kaunista. Kunpa vaan viikossa olisi enemmän päiviä ja vuorokaudessa tunteja, että saisi tämänkin säännöllisen harjoituksen mahdutettua ohjelmaan. Olen nyt todella, todella iloinen, että tulin jossain vaiheessa ostaneeksi Marja-Leena Kleinerin kirjan aiheesta. Pelkästään kirjaa lukemalla on vaikea päästä alkuun, mutta tuntuu, että kun on nyt edes hieman saanut opetusta asiaan perehtyneeltä opettajalta, on kirjoistakin sen jälkeen huomattavasti enemmän iloa ja apua.

Kurssi huipentui triptyyki-tehtävään,  jossa sai itse valita tekniikan ja materiaalit. Minä ihastuin kiinalaisen sivellinmaalauksen inspiroimana siinä määrin riisipaperiin, että päätin piirtää/maalata triptyykinikin sille. Tästä harjoituksesta jäi erityisesti mieleen ja takataskuun ylipäätänsä ajatus triptyykistä. Sehän on aivan loistava monien mahdollisuuksien muoto!

Kaiken kaikkiaan kurssi oli aivan erinomainen ja ylitti odotukseni. Tässä riittää sulateltavaa ja kotonakin ammennettavaa vielä pitkäksi aikaa. Olin erityisen ilahtunut siitä, että tehtävät olivat niin monipuolisia ja yllättäviäkin. Ei lainkaan sellaisia samanlaisina toistuvia pakollisia perusharjoituksia, joita kaikki kirjaston piirustusoppaat ovat täynnään. Erityisen ihanaa oli myös, että opettajalla oli tarjolla joka harjoitukseen valmiina aivan superihania referenssikuvia, joista valita. Sellaisia joita en ikinä olisi osannut ja älynnyt itse etsiä. Tämä vaatii tietenkin opettajalta ylimääräistä vaivannäköä, mutta kyllä olen kurssilaisena todella kiitollinen siitä, että itse voin käyttää kaikki voimat piirtämiseen, eikä kallista aikaa kurssilla tuhraudu kuvien ja ideoiden etsimiseen.

Seuraavat piirustushaasteet odottavatkin huomenna, kun menen ensimmäistä kertaa paikallisen taideyhdistyksen elävän mallin piirustustunnille. Jännittävää. Täytyy varmaan vielä illalla vähän verrytellä. Pitäisiköhän palkata poikanen malliksi?

Kamera käyttöön

Syksyllä peruskurssilla tehtiin myös savitöitä. Kuten näistä vähän noloista kuvista näkyy, se ei ollut varsinaisesti mun juttu... Mutta pakko tämäkin nolous on tänne dokumentoida, koska käytän tätä blogia myös opintojen portfoliona. Olen itse asiassa joskus 90-luvun alkupuolella aloittanut keramiikkaopinnot Helsingin työväenopistolla, mutta kävin siellä vain ensimmäisen vuoden. Siellä muistan tehneeni makkaratekniikalla erilaisia kippoja.

Luulen, että ainakin osasyy oli siihen, ettei tämä savihomma oikein lähtenyt kohdallani lentoon oli myös se, että en älynnyt valmistautua savijaksoon mitenkään. Nyt jälkikäteen on helppo tajuta, että olisi kannattanut ennakkoon vähän tutkailla, mitä kaikkea savesta voikaan tehdä. Kunpa olisin löytänyt esimerkiksi Emma Helteen veistokset ennen savijaksoa! No seuraavalla kerralla olen viisaampi.

Mutta savitöitä enemmän inspiroiduin totisesti kamerastani, kun meillä alkoi valokuvausjakso. Ostin pari vuotta sitten digijärkkärin, ja aluksi harjoittelinkin omin päin sen käyttöä innokkaasti, mutta sitten se jäi pitkäksi aikaa pölyttymään laukkuunsa. Se on sääli ja vähän kummallistakin, koska rakastan sitä myös esineenä. Tykkään kovasti siitä, miltä se näyttää ja miltä se tuntuu käsissä.

Tässä uuden kameran onnellinen omistaja parin vuoden takaa :)

Taas jälkiviisaana on helppo todeta, että olisi heti kannattanut mennä jollekin kurssille. Nyt nimittäin tuntuu, että jo parin kerran opetukseen jälkeen kamera tuntuu huomattavasti helpommin lähestyttävältä kuin aikaisemmmin. Olen kyllä tottunut itseopiskelija ja osaan tarvittaessa lukea manuaalejakin,  mutta tuntuu, että tässä(kin) kunnollisesta opettajasta on kyllä valtavasti hyötyä ja iloa. On kiva tietää esimerkiksi, mitkä ovat ne ihan kaikkein tärkeimmät perusasiat, ja miten kamera ylipäätänsä perimmältään toimii. Tämän ydintiedon valossa on aikaisempaa helpompi sitten suuntia kameran ja sen käyttöoppaan loputtomissa valikoissa. Ja on superhauskaa, että meitä rohkaistiin nimenomaan manuaaliseen säätämiseen! Kyllähän kuvaaminen sillä tavalla muuttuu huomattavasti kiinnostavammaksi ja kamera alkaa tuntua aivan toisella tavalla omalta.

Olen tällä hetkellä innostunut kuvaamisesta erityisesti kolmesta syystä. Ensinnäkin tämä blogi. Uskon, että uusi suhde kameraan auttaa osaltaan jatkamaan ponnisteluja tämän blogin parissa. Toiseksi kunnollinen kamera mahdollistaa ja innostaa aivan toisenlaisten referenssikuvien ottamiseen kuin kännykkä. Ja kolmanneksi ajattelen kollaaseja. On kivaa ajatella sitä, että jatkossa voin käyttää myös kollaaseissa myös itse ottamiani kuvia. Ainoa pelkoni oikeastaan onkin, että tämä johtaa ennen pitkää siihen, että on "pakko" hankkia oma lasertulostin :)

Viime aikojen kollaasihommia

Olin viime lokakuussa Eeva-Maija Prihan kollaasikurssilla Espoon työväenopistolla, ja siitä lähtien olenkin käynyt kaikilla mahdollisilla hänen kursseillaan. Eeva-Maija on monella tavalla loistava opettaja. Kurssit on aina hyvin suunniteltu, materiaalit ja tehtävät tosi innostavia ja Eeva-Maija on taitava ohjaaja ja palautteen antaja.

Eeva-Maija avasi silmäni materiaalin tunnulle. En ollut ennen tullut ajatelleeksi tai huomanneeksi, miten suuri merkitys materiaalin tunnulla todella on. Tuntuu jotenkin, että erityisesti kollaaseissa tämä on erityisen tärkeä tekijä. Oivalsin kurssin aikana myös, että minä en myöskään ole - ainakaan vielä - pelkistäjä vaan toivoton rönsyilijä. Ehkä tässä vaiheessa -  eli näin aloittelijana - kannattaa pikemminkin oppia elämään tämän rönsyilytaipumukseen kanssa, sen sijaan että väkisin taistelisi sitä vastaan. 

Yksi, mikä hieman tuntuu auttavan rönsyilyyn on riittävän pieni koko. Pieneen ei yksinkertaisesti mahdu niin helposti niin paljoa kaikkea mahdollista.

Kollaasi, Nuoruuden rakkaus, 2019

Ylipäätänsä pitäisi tehdä koko ajan pieniä nopeita kollaasiluonnoksia ja -harjoituksia. Olen itse asiassa kesällä ostanut juuri tätä varten ison pinon halpaa paperiakin. Ja alkukesän Saaristokoulun kurssilla teinkin pikkuharjoitelmia viimeisenä päivänä pöytää siivotessani. Kollaaseja tehdessä nimittäin helposti kiintyy kauheasti kaikkiin pieniin silppuihinkin, eikä haluaisi heittää mitään roskikseen. Niinpä sitten liimailin pöydällä ajelehtivaa sälää papereille.

Ja pieniä kollaasiharjoituksia voisi tehdä luonnoskirjaankin. Todella inspiroivia esimerkkejä löytyy esimerkiksi Instagramista. Alayne Spafford on yksi suosikkini. Hänen tililtään löytyy mm. ihania kollaasiluonnoskirjavideoita. Hän yhdistää yleensä kollaasia ja akryyliä.

Loppukesän saaristokurssilla puolestaan syntyi aivan viime metreillä alle puolessa tunnissa työ, joka on kaikista vuoden aikana syntyneistä töistä minulle mieluisin. Eräänlainen kollaasi sekin. Ensin piirsin vaan nopeasti vahaliiduilla kuvan, huitaisin perään vesiväriä ja piirsin sillä patsaan ja lopuksi liimailin päälle muutaman kollaasipalan. Löyhänä referenssinä käytin jotain random-sisustuslehtikuvaa, mutta osa on ihan villisti sävellettyä. Olin tästä kesällä todella innoissani, ja olin ihan varma, että kotiin päästyäni teen tällaisia hirmuisesti lisää, ihan jo siitäkin syystä, että olen sisustuslehtien suurkuluttaja. Mutta aikeeksi on jäänyt tämäkin homma toistaiseksi.

Kollaasit kuuluivat suureksi iloksi tänä vuonna myös perusopintojen ohjelmaan. Ja vähitellen tämän vuoden aikana minulle on kirkastunut se, että omin tapani tehdä kollaaseja on intuitiivinen eikä minun ehkä kannata väkisin pyristellä sitäkään vastaan. En kertakaikkiaan ainakaan vielä pysty suunnittelemaan kollaaseja. Yritin kyllä peruskurssilla suunnitella ja se oli itse asiassa tosi kivaa, mutta silti kurssin aikana syntynyt työ syntyi täysin irrallaan suunnitelmista, aivan sattuman kaupalla.  Eikä työllä ole kertakaikkiaan mitään tekemistä niiden suunnitelmien kanssa. Mutta opin työtä tehdessäni, että vaikka työ alkoi todella spontaanisti, ajattelemista ja suunnittelua voi -  ja on hyväkin harrastaa - sitten työtä tehdessä sen eri vaiheissa.

Tämä on itse asiassa vielä aivan kesken. Varsinkin vasen alakulma vaatii vielä työstämistä ja Napoleonkin seikkailee vielä irrallisena leikkeenä, enkä ole varma päätyykö se lopulta työhön. Muodon puolesta se kyllä kävisi hyvin, mutta pitäisi keksiä, joku sisältöön liittyvä idea, joka motivoisi hänen mukanaolonsa. No tässä on aikaa vielä hautoa, sillä katselmus on vasta huhtikuussa :)

Olen tänä vuonna oppinut myös sen, että kollaaseja tehdessä pitää vaan suostua siihen, että työt syntyvät omassa tahdissaan eivätkä aina ollenkaan sitä reittiä, mitä itse olin suunnitellut. Ja että usein käy niin, että pieleen menneistä jutuista syntyy erinomaista raakamateriaalia seuraavaa työtä varten. Mikä ihme siinä siis on, että on niin vaikea heittäytyä rohkeasti vaan kokeilemaan? Peruskurssin opettajamme Katja keksi onneksi oivan ratkaisun tähän: digitaalinen piirtäminen/kuvankäsittely. Niinpä olenkin menossa myöhemmin keväällä digitaalisen piirtämisen kurssille. Toiveenani on, että jatkossa voinkin edetä niin, että kun teen kollaasia (tai mitä tahansa muuta työtä) ja juutun jumiin enkä uskalla tehdä sitä enkä tätä, voin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja helposti digitaalisesti. Otan vaan kuvan työn siihenastisesta vaiheesta ja piirtelen/maalailen, leikkailen ja liimailen siihen sitten kokeeksi päälle erilaisia vaihtoehtoja. Ja kun itseä miellyttävä ratkaisu löytyy, niin sitten vaan jatkamaan fyysistä työtä siihen suuntaan. Kuinka kätevää!

Ilahduttavaa väriahdistuksen liennytystä

Tämän lukuvuoden aikana olen ilokseni huomannut, että värit ovat muuttuneet tekemisessäni hieman aiempaa pienemmäksi ongelmaksi. Se on todella helpottavaa, koska aiemmin koinkin värit aivan valtavaksi ongelmaksi. Värien käyttö oli täysin summittaista hakuammuntaa ja lopputulos usein mielestäni aivan hirvittävä. Minulla ei edelleenkään ole mitään erityisiä lempivärejä, tai on kyllä - abauttiarallaa kaikki maailman värit, mikä ei varsinaisesti helpota värien kanssa työskentelyä.

Ehkä muutos mikä on aiempaan verrattuna tapahtunut on se, että nyt uskallan ehkä aiempaa reippaammin tarttua kirkkaisiin väreihin. Ja usein aloitankin nykyään niistä ja siirryn niistä kohti murretumpaa asteikkoa ja neutraaleja. Aikaisemmin taisin usein aloittaa neutraaleista ja maaväreistä, joita edelleen kyllä rakastan palavasti. Niistä tuntuu kuitenkin olevan vaikeampi edetä kohti kirkkaampia värejä kuin päinvastoin.

Väriahdistukseni asteittaiseen helpottumiseen varmaan vaikuttaa sekin, että perusopinnoissa on viime syksynä asiaa opiskeltu. On opiskeltu teoriaa ja tehty käytännön harjoituksia. Väriympyrän maalaamisen jälkeen ope toi luokkaan hedelmiä, joista sitten maalasimme erilaisia väriharmoniaharjoituksia.

Juuri tällaisia pieniä harjoituksia pitäisi jatkuvasti jaksaa tehdä, ja värejä pitäisi jatkuvasti myös tietoisesti ajatella. Sekin itse asiassa käy pienin askelin ja vähitellen helpommaksi.

Väriharjoituksista siirryimmekin sitten syksyllä sulavasti akryylimaalauksen pariin ja opettelimme samalla pingottamaan itse kankaan. Sekin oli tosi kivaa puuhaa. Ja täytyy sanoa, että itse pingotetulle pellavalle maalaamisessa oli kyllä toisenlainen tunnelma kuin Tarjoustalon halpispohjaa hinkatessa.

Marraskuun harmaudessa olin myös ihanalla viikonlopun mittaisella Värinää-kurssilla, jossa paneuduimme siniseen, punaiseen ja keltaiseen. Nappasin sinne mukaani kesällä Saaristokoulussa aloittamani kaksi aika kookasta kollaasipohjaa, jotka olivat juuttuneet vaiheeseen, josta en osannut edetä. Nyt ryhdyin maalaamaan hyvin intuitiivisesti ja nopeasti niiden päälle ja niin syntyivät nämä kaksi työtä, joista alempaa minun oli ainakin tarkoitus hieman vielä jatkaakin.

Ja kollaasirintamallakin olen alkanut edetä värit edellä. Kollaaseja tehdessä olen kokenut ongelmalliseksi sen, että en millään kykene yhtä aikaa käsittelemään väriä, materiaalia, kuvioita/viivaa ja kompositiota. Niinpä lopputuloksena on aina sekava mössö, jossa on liikaa kaikkea. Ja jollain kummallisella tavalla yhtä aikaa liikaa ja liian vähän variaatiota.

 Niinpä ajattelinkin nyt jatkossa kollaaseissakin ensin keskittyä vain värien tunnusteluun ja siirtyä siitä vähitellen komposition ongelmien kimppuun. Aloitin tämän lähestymistavan kehittelyn kesällä Saaristokoulussa, kun aloin järjestellä kaikkia kollaasipapereitani ja -silppujani väreittäin muovitaskuihin. Nyt viime aikoina olen alkanut koota lisäksi toisenlaista varastoa, jossa on materiaalia lajiteltuna valmiiksi valöörien mukaan vaaleisiin, tummiin ja keskisävyihin. Mutta nämä kollaasihaasteet ansaitsevat aivan oman postauksensa, joten palaan tähän asiaan vähän myöhemmin uudelleen.

 Lopuksi totean vaan, että ihanaa, kun ei ole kiire mihinkään, ei suorituspaineita eikä tulosvastuuta. Että voin opetella rauhassa, hitaasti ja vähitellen, omassa tahdissani.

Elävän mallin piirustusta

Olin syksyn vuorotteluvapaalla, mikä oli tietysti aivan ihanaa. Näin jälkikäteen hämmästelen kuitenkin sitä, että oikeastaan piirsin ja maalasin ehkä vähemmän kuin töissä olessani. Sen sijaan luin kirjoja huomattavasti enemmän kuin normaalioloissa, mikä olikin ihanaa sekin. Lukeminen on sittemmin jatkunut töihin palaamisen jälkeenkin, osittain varmaan sen ansiosta, että luovuin vuorotteluvapaan aikana melkein kokonaan sosiaalisesta mediasta. Lopetin FB- ja Twitter-tilit ja Instagramiinkin jätin jäljelle vain tämän kuvisharrastukseen liittyvän tilin. Tuntuu, että tämän muutoksen myötä vapautui hämmästyttävän paljon aikaa ja voimia.

Vuorotteluvapaalla halusin myös pitää kalenterin mahdollisimman tyhjänä, että kerrankin sain pidemmän aikaa nauttia ihan vaan vapaudesta. Jälkikäteen tuntuu, että se oli hyvä valinta. Mutta tiistaiaamupäivisin minulla oli yksi vakituinen meno, elävän mallin piirustuskurssi. Pääsin sinne jonosta ja hihkuin riemusta, kun niin kävi, vaikka samalla jännitti aika lailla. Etukäteen jo nimittäin osasin aavistaa, että sillä kurssilla joutuisin totisesti epämukavuusalueelle ja kamppailemaan todellakin taitojen äärirajoilla. Mutta juuri siksi kurssi olikin ihan mahtava! Olin tosin aina sen muutaman tunnin jälkeen aivan poikki.

Kurssilla sai piirtää haluamillaan piirtimillä ja niinpä aloitinkin perinteisesti hiilellä. Tässä muistaakseni toisen ja kolmannen kerran harjoitukset.

Kurssilla kokeiltiin myös tätä perinteistä tekniikkaa, jossa kuva piirretään taustasta esiin pyyhkimällä.

Muutalla kerralla piirsimme tietysti myös croquis´ta. Piirtelin niitäkin isolle paperille ja kokeilin erilaisia piirtimiä. Erityisesti tykkäsin piirtää akvarellivärillä dagger-siveltimellä (?), samoin kuin mustekynällä vesiliukoisella musteella. Tässä muutamia 1-3 minuutin luonnoksia:

Ja pastellejakin oli tietysti pakko kokeilla, vaikka väri toi vielä entisestäänkin suurin haasteisiin vielä yhden muuttujan lisää.

Kurssi vahvisti entisestään käsitystäni, että ihminen minua kovasti kiinnostaa ja ihmistä kyllä rakastan. Tulen onnelliseksi näitä katsoessani - vaikka tietysti näistä liikuttavalla tavalla näkyy aloittelijuus. Silti päälimmäisenä tunteena on valtava kiitollisuus siitä, että saatoin tälle kurssille osallistua. Toivon, että joskus sellainen ihme tapahtuisi, että elävän mallin piirustuskurssi saataisiin myös tänne meille maalle. Tai sitten pitäisi vaan jaksaa käydä esimerkiksi Taidehallilla ja/tai Kaapelitehtaalla piirustusilloissa. Ja naapurikaupunkien työväenopistoissa näkyy olevan myös muutama iltaryhmä. Mutta ainakaan niin kauan kuin perusopinnot jatkuvat, en oikein uskalla sitoutua toiseksi illaksi viikoittaisiin vakituisiin iltamenoihin, semminkin kun lapsen harrastuksiakin on useana iltana viikossa. Mutta varmaa on, että ennen pitkää palaan tämän äärelle, tämä tuntuu todella tärkeältä.

Pesutekniikkaa - iloisia yllätyksiä

Olin jo tammikuussa viikonloppukurssilla, jonka aiheena oli pesutekniikka. Se oli itselleni aivan uusi juttu, mutta ah, niin hauskaa. Tekniikasta on ilmeisesti jonkin verran erilaisiakin versioita, mutta perusversio lienee tämä:

1. Ensin maalataan kuva guassiväreillä rittävän tukevalle eli vettä kestävälle paperille. Akvarellipaperi on hyvä. 
2. Kun guassi on kuivunut, päälle levitetään leveällä ja pehmeällä siveltimellä kerros mustetta. Ja taas annetaan kuivua. Onneksi niin guassi kuin mustekin kuivuvat kuitenkin nopeasti. Ilmeisesti melkein mikä vaan muste käy. Itse olen kokeillut esimerkiksi Talenssin India Inkiä ja Daler & Rowneyn akryylimustetta. 
3. Kun muste on kuivunut, seuraa se hauskin vaihe eli peseminen! Paperi vaan reippaasti hanan alle ja vesi valumaan. Musteen irtoamista voi ohjailla esimerkiksi kädellä tai siveltimellä, sienellä tms. Halutusta lopputuloksesta riippuu, kuinka pitkään työtä kannattaa pestä.

Niin kuin tästä kuvauksesta saattaneekin päätellä, lopputulos on aina yllätys, vaikka tietenkin jo alkuperäistä kuvaa maalatessaan voi lopputulosta jonkin verran ennustaa esimerkiksi säätelemällä sitä, kuinka paljon jättää kuvaan valkoista, koska se tietysti tulee lopullisessa mustaksi. Eli muste peseytyy pois guassin päältä, mutta ei muualta, ja guassinkin päältä osittain, pesuajasta ja -voimasta riippuen. Lopputulos näyttää hauskalla tavalla grafiikkamaiselta.

Tässä on ensimmäinen oma kokeiluni

Tässä toinen kokeilu. Tässä lisäsin guassin päälle vielä sinne tänne vahaliitua. Ensin kuva ennen musteen levitystä ja sitten kuva pesun jälkeen. Inspiraationa on käytetty Ester Heleniuksen syntymäpäiväkuvaa.

Tässä puolestaan kokeilu, jossa yritin saada aikaan viivoja jättämällä guassialueiden väliin paperia näkyviin. Lopputuloksesta olisi tullut parempi, jos olisin malttanut maalata vähän huolellisemmin :)

Lopuksi vielä yksi, loppukiireessä ja siksi keskeneräiseksi jäänyt harjoitus. Tässä tajusin ensinnäkin, että eihän mustetta tarvitsekaan levittää joka paikkaan, eli taivas on jätetty käsittelemättä. Ja toiseksi kokeilin tässä eriväristen tummien musteiden käyttöä. Patsaissa on seepiaa ja vedessä Paynen harmaata tai indigoa, en enää muista varmasti.

Tämä tekniikka täytyy ilman muuta tallentaa korvan taakse jatkokehittelyä ja -harjoituksia varten. Ja ylimääräisenä bonuksena tuli vielä innostus myös ihan vaan guasseilla maalaamiseen. Niistä minulla onkin todella vähän kokemusta, mutta akvarelleilla läträämisen jälkeen tuntui niin ihmeen helpolta, kun saattoi maalata vaaleaa tumman päälle. Ja toisaalta verrattuna akryyleihin, joiden ahdistavan nopeaa kuivumista inhoan, guassien kuivuminen paletille ei haittaa, sillä ne on aina aktivoitavissa vedellä uudelleen.

Ja tässä vielä lopuksi video, jossa demotaan tätä tekniikkaa maalaamalla kankaalle. Suosittelen kokeilemaan!