Linokaiverrusta

Kuviksen peruskurssilla alkoi grafiikkajaksolla, mikä käytännössä tarkoittaa linokaiverrusta. Olin yhden kerran poissa, joten tein hommia kotona


Saimme kurssilla opettajalta kaiverrettavaksi hänen lahjoituksena saamiaan linoleum-maton näytekappaleita. Koska ne olivat näytteiden tapaan melko pienokokoisia, päätin tehdä kotona vähän isomman työn. Minulla oli jäljellä paloja vaahdotetusta PVC:stä tehdystä laatasta, jota käytimme syksyn grafiikkakurssilla. Vastaavaa tuotetta saa ostaa ainakin Konstashopista. Tämä on aivan loistotuote, koska sitä on huomattavamman paljon helpompi kaivertaa kuin perinteistä linolevyä. Siihen pystyy kaivertamaan myös esim. kuivaneulalla, ja ylipäätänsä laattaa pystyy käyttämään myös syväpainoon. Meillä ei valitettavasti kursilla ole käytössä prässiä, joten kuivaneulatyöt jäävät toiseen kertaan. Kuvassa näkyvät myös kaivertimet, jotka ostin Temperasta syksyn kurssin inspiroimana, koska Teija Immonen suositteli näitä. Ovat hintaansa nähden hyvät. Tuo viiden setti maksoi 28,50. Halvemmallakin kaivertimia saa, mutta halvimmat ovat usein aikamoisia rimpuloita. Ja koska kaivertaminen on muutenkin melkoista puuhaa, on hyvä että kaivertimet ovat vähintäänkin kohtuulliset. Teija Immoselta opin myös, että niitä  kannattaa myös teroittaa säännöllisesti. Omiani on käytetty toistaiseksi niin vähän, etten ole niitä vielä teroittanut, mutta tilasin syksyllä Jackson's artista teroituskiven valmiiksi.


Kaiversin laattaa niin innostuksissani, että kaiversin tuolta tyypiltä vahingossa toisen olkapään pois. Ehkä voin koittaa lisätä sen musteella jälkikäteen :) Minulla on ylipäätänsä ilmeisesti jonkinlainen hahmotushäiriö ja minun on todella vaikea hahmottaa, mikä pitää kaivertaa pois ja mikä jättää. Se auttoi, kun lopulta piirsin jätettävät kohdat mustalla tussilla laatalle. Siinä vaiheessa olkapää oli jo ehtinyt valitettavasti mennä....

Kuvassa näkyy myös Temperasta hankittu baren, jolla on kiva hiertää kuva, mutta ilmankin tietysti pärjää mainiosti. Värinä käytin Schmincken vesiliukoista linoväriä. Se toimii kyllä ihan hyvin, mutta jotenkin kaipaan öljypohjaista väriä.


Vedostin kuvat riisipaperille, jota kostutin hieman, koska huomasin, että väri tarttuu sillä tavalla paremmin. Tässä viimeisessä kuvassa näkyy himmeästi, että kokeilin myös sellaista, että ennen painamista sutaisin papereihin hieman akvarellia, koska olen sielultani toivoton sekatekniikkaihminen. Siksipä jos olisi enemmän aikaa, tekisin nyt niin, että käyttäisin näitä vedoksia kollaasin osina. Nyt ei kuitenkaan ole siihen aikaa, koska pitää alkaa verrytellä akvarellia. Huomenna on nimittäin paikallisen taideyhdistyksen akvarellilauantai. Ja piirustushaasteeseen valmistautumistakin pitäisi jatkaa. Voisinkin ehkä lätkäistä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja maalailla akvarelleillä pikaluonnoksia ihmishahmoista. Mutta sitä ennen vielä ulos nauttimaan ihanasta ilta-auringosta.

Ihanaa keväistä viikonloppua kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti