Kuvataiteen perusopinnot aikuisille

Aloitin viime syksynä kansalaisopiston kuvataiteen perusopinnot. Opetus jatkuu viikon päästä ja näin uuden lukukauden kynnyksellä on hyvä aika palata miettimään ensimmäisen vuoden antia. Aivan ensiksi täytyy todeta, että olen todella superonnellinen, että aloitin nämä opinnot! Ja yhtä onnellinen olen siitä, että vielä on kolme vuotta jäljellä. Vuosi näyttää olevan myös kaikin tavoin sopiva aika katsella taaksepäin, sillä siinä ajassa jo näkyy kyllä kehitystä, ja se on tietysti hyvin motivoivaa ja auttaa pinnistelemään jatkossakin. 

Aloitimme vuoden piirustusjaksolla. Teimme ensin pieniä harjoituksia ja sitten teimme kolmem isompaa työtä. Ensin piirsimme lyijykynällä asetelman, sitten oli vuorossa hiilipiirtäminen ja sitten symbolistinen pastellipiirros mustalle ingres-paperille. Itse asiassa nyt olisi todella kiinnostavaa tehdä nämä kaikki samat tehtävät uudelleen. Voi miten paljon enemmän panostaisinkaan kaikkeen, alkaen jo asetelman kokoamisesta. 

Piirtäminen on muutenkin se osa-alue, jonka jatkuvaan harjoittamiseen olen kaikkein sitoutunein. Piirtelen melkein joka päivä jotain luonnoskirjaani ja se kyllä selvästi kannattaa, koska se tuntuu muuttuvan koko ajan mukavammaksi. Kehitys näkyykin ennen muuta rohkeuden lisääntymisenä ei niinkään vielä lopputuloksessa. 

Olen kuitenkin todella iloinen juuri rohkeuden ja rentouden lisääntymisestä piirtämisessä, koska se auttaa harjoittamaan enemmän ja ennen pitkää se kai sitten alkaa näkyä myös jäljessä. Tajuan myös jatkuvasti paremmin sen, että piirtämisessä on kyse ennen muuta näkemisestä ja siitä, että oppii katsomaan. Myös tässä suhteessa koen kehittyneeni. Kykyni mitata silmämääräisesti ja arvioida suhteita on selvästi kehittynyt. Voisin kuitenkin enemmän pakottautua välillä myös mittaamaan ihan tarkasti. Isona kehittämiskohteena on myös viivatyöskentely. Minun täytyy siis jatkossa tietoisesti alkaa harjoitella esimerkiksi viivavarjostusta ja erilaisten viivojen/jälkien hyödyntämistä. Toinen iso haaste on valöörien näkeminen ja paperille siirtäminen.

Hiili on minulle edelleen välineenä vieras, enkä oikein ole oppinut sitä käyttämään. Tykkään kuitenkin aivan valtavasti hiilen jäljestä, joten sitä haluaisin oppia ja harjoitella lisää. Samoin pastellien kanssa olen aivan lähtökuopissa. Hankin kuitenkin viime jouluna itselleni joululahjaksi aivan valtavan hienon kokoelman pastelleja, joten olen enemmän kuin valmis uusiin harjoituksiin.

Loppusyksyn käytimme akvarelleihin tutustumiseen ja se oli totisesti ihanaa! Tehtävänämme oli tehdä taiteilijakirja akvarelleilla ja kirjoistamme koottiin jopa pieni näyttely kirjaston vitriineihin. Minä valitsin oman kirjani aiheeksi eläimet. Työt olivat suureksi osaksi enemmän tai vähemmän kopioita Pinterestistä löytämistäni eläinaiheisista akvarelleista. 

Akvarelleihin olen aina tuntenut valtavaa vetoa ja niitä käytän usein luonnoskirjassani olevien mustekynäpiirrosten “värittämiseen”. Olin keväällä myös erillisellä parin viikonlopun mittaisella akvarellikurssilla. Olen nyt tullut jollain lailla sinuiksi välineitteni kanssa eli tutustunut väreihini, niin että ne alkavat tuntua tutuilta.

 Parhaillaan tutkailen siveltimiä ja yritän opetella tekemään niillä erilaisia jälkiä. Ja yritän muutenkin parhaillaan etsiä keinoja, joilla voi antaa akvarellien tehdä työn puolestasi. Akvarellit tulevat varmasti olemaan olennainen osa elämääni jatkossakin. Olen myös kuluneen vuoden aikana tehnyt tuttavuutta Urban Sketching -liikkeen kanssa ja minua inspiroi kovasti tapa, jolla “kaupunkipiirtäjät” akvarelleja käyttävät. 

Kevätlukukausi alkoi sarjakuvajaksolla. Kun opettajamme kertoi aiheesta, olin lievästi pettynyt ja ajattelin, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Kuinka väärässä olinkaan! Ainoa ongelmani olikin, etten ollut koskaan tajunnut, mikä valtava, kiehtova oma maailmansa sarjakuvat ovatkaan ja miten valtavan monenlaisia sarjakuvia onkaan olemassa. 

Erityisesti innostuin sarjakuvapäiväkirja-tyyppisistä sarjakuvista ja ylipäätänsä sarjakuvista, joissa ei tapahdu paljoakaan, vaan jossa pikemminkin hitaus, tunnelma ja piirrosjälki ovat pääroolissa. Oma tuotokseni on nyt jälkikäteen katsottuna jotenkin kovin jäykkä ja tekemällä tehty, mutta olen silti hämmästynyt siitä, että olen itse sen tehnyt.

 Sarjakuvajakso oli myös - kuten kaikki kurssin jaksot - aivan loistavasti suunniteltu kaiken kaikkiaan ja piti sisällään myös esimerkiksi elävän mallin piirustusta, mikä sekin oli ihan superihanaa! Työskentely sarjakuvan parissa avasi myös silmäni sille, miten hyödyllistä on pienessä koossa piirtely.

Loppukevään vietimme akryylimaalauksen parissa. Se oli omalla kohdallani hankalin jakso. Osittain se johtui siitä, että otin itselleni liian kunnianhimoisia tavoitteita. Toiseksi pulma johtui siitä, että jotenkin pelkään akryylivärejä ja minua ahdistaa se, että ne kuivuvat niin nopeati. Toisaaltahan se on tietysti myös niiden hyväkin puoli. Täytynee varmaan investoida stay wet -palettiin. 

Tehtävät olivat jälleen aivan ihania. Meidän piti valita joku modernistimaalari ja harjoitella ensin värien sekoittamista tutkimalla jonkun valitun teoksen palettia. Sitten piti maalata 2-3 kolmen maalauksen sarja, jossa hyödynnettiin jotenkin valitun taiteilijan teoksia. Tämä oli mielestäni erittäin inspiroiva ja opettavainen lähestymistapa. 

Valitsin oman taiteilijakseni Ellen Thessleffin, koska rakastan hänen teoksiaan ja olin juuri ahminut hänestä vihdoinkin julkaistun kunnollisen elämäkerran. Päätin maalata muotokuvan nuoresta isästäni käyttäen samantapaista neutraalia palettia kuin Thessleffillä oli käytössään hänen 1800-luvun lopulla maalaamissaan hänen perheenjäseniään esittävissä muotokuvissa. Valitsin tämän aiheen myös siksi, että koska samoin kuin Thessleffillä myös minulla oli maailman ihanin isä. 

Tämän tekeminen oli yhtä tuskaa alusta loppuun. En totisesti ole mikään muotokuvamaalari eli aihe oli minulle liian vaikea. Vaikeuksia aiheutui myös siitä, että mallinani olevassa mustavalkokuvassa ei varjoja näy oikeastaan lainkaan eli niitä piti yrittää säveltää omasta päästä. Ja voi pojat, että tämä neutraali paletti osoittautui hankalaksi! En millään löytänyt oikeita sävyjä! Lopulta päädyin epätoivoissani sutimaan pintaan hieman öljypastelliliituakin. En myöskään osannut maalata kasvonpiirteitä, vaan niistä tuli jotenkin oudon sarjakuvamaiset. 

Toisen maalauksen aiheeksi otin sukuhautamme, joka on myös rakkaan isäni viimeinen leposija. Tämä aihe valikoitui sen takia, että se on jotenkin silmissäni kotipaikkakuntani firenzeläisin paikka :) Tässä yritin tavoitella samantapaista rentoa ja maalauksellista siveltimenjälkeä kuin Thessleffillä on hänen lukuisissa Italiassa maalaamissaan maisemaalauksissa. 

Tätä työtä varten en löytänyt paikallisesta taidetarvikeliikkeestä haluamani kokoista ja mallista pohjaa, joten päädyin maalaamaan tämän jonkun kirppikseltä ostamani vanhan taulun päälle. Taisteltuani pitkään muotokuvan kanssa minulta ei oikein enää riittänyt paukkuja tähän työhön ja tein tämän hyvin nopeasti ja sutaisemalla. Olen kuitenkin aika tyytyväinen väreihin ja oikeastaan siveltimenjälkeenkin. Se mihin olen kaikkein tyytymättömin on jotenkin aloittelijamainen kompositio. Samoin harmittaa se, etten jaksanut kiinnittää lainkaan huomiota hautarakennelman mittasuhteisiin. 

Akryylijaksoon liittyi myös kirjallinen työ, jonka tekeminen oli kivaa ja hyödyllistä. Siitä tuli myös jotenkin sellainen olo, että tässä ollaan nyt ihan oikeasti opiskelemassa :)

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen vuosi oli todella antoisa ja koen oppineeni todella paljon. Ehkä aivan erityisesti iloitsen siitä, että huomaan nyt ensimmäisen vuoden jälkeen, että olen oppinut tietoisesti opiskelemaan näitä kuvataideasioita. Tavoitteellisuus on jotenkin lisääntynyt ja kykenen suunnittelemaan ja reflektoimaan tekemisiäni aiempaa paremmin. 

Minulle alkaa vähitellen muodostua jonkinlainen näkemys siitä, mitä kaikkea voikaan oppia ja opiskella, ja tästä on kovaa vauhtia tulossa harmittoman harrastuksen sijaan pikemminkin elämäntapa. Niinpä kesälläkään en suinkaan vain toimettomana loikoillut riippumatossa, vaan piirtelin täyteen yhden ison luonnoskirjan ja osallistuin kolmelle kurssille. Niistä kerron erikseen täällä.

Kesäkursseilla koettua

Ei ole otollisempaa aikaa taidekursseille kuin kesä. Tälle kesälle olin ilmoittautunut kolmelle kurssille, mikä olikin varsin sopiva määrä. Kun ne oli ripoteltu pitkin kesää, pysyi tekemisen meininki yllättävän hyvin yllä koko kesän. 

Ensimmäinen kurssi oli paikallisen kansalaisopiston viiden päivän kesäkurssi, ja se alkoi heti ensimmäisellä lomaviikolla. Olin ajatellut, että on hyvä mennä heti kurssille, niin irtautuu saman tien työajatuksista ja päsee lomamoodiin. Ja niinhän siinä todella kävikin. Tosin olin kurssin päätteeksi aivan naatti, koska päivät olivat niin intensiivistä työskentelyä enkä osannut iltaisinkaan oikein rentoutua.

Kursssin teemana oli värit. Jokaisella päivällä oli oma värinsä, jota sitten oli tarkoitus sen päivän aikana tutkailla. Tämä osoittautui kiinnostavaksi ja antoisaksi lähestymistavaksi. Lisäksi aivan loistavaa oli, että maalasimme halvoilla pulloväreillä (jonkinlaista guassin tapaista) halvalle eli litoposteripa-perille eli myös isoon kokoon. Se oli minulle aivan loistavaa shokkihoitoa. Pari ensimmäistä päivää hieman ahdisti, mutta kolmantena päivänä rentouduin ja aloin nauttia toden teolla tekemisestä. Esimerkiksi tämä omakuva syntyi todella nopeasti ja ilman minkäänlaista suunnittelua tai luonnostelua.  Alla on myös keltaisen päivän työni, josta opin, miten ihania neutraaleja syntyykään sekoittamalla keltaiseen sen vastaväriä eli violettia.

 Tämän kurssin anti oli erityisesti siinä, että se siis avasi silmäni sille, kuinka paljon nautinkaan isoon kokoon ja isolla siveltimellä nopeasti tekemisestä. Samoin opin näkemään hieman, mikä hyöty on, kun lähdetään liikkeelle yhdestä väristä ja aletaan tutkia sen variaatioita. Väriharjoitusten lisäksi sai tietysti maalailla myös omiaan ja iltapäivisin pyrkimys oli ulkoilmamaalaamiseen. Osan aikaa kelit olivat kuitenkin niin kylmät ja tuuliset (niinpä - kuka enää muistaa, että hetken kesällä 2018 oli myös kylmä...), että oli parempi pysytellä sisätiloissa. Mutta välillä sentään saatoimme nauttia esimerkiksi Lohjan museon ihanasta ja kunnioitettavan hyvin hoidetusta puutarhasta.

Juhannuksen jälkeen oli vuorossa Seija Sainion kokeellisen sekatekniikan kurssi vesiliukoisin menetelmin Saaristokoulussa Houtskarissa. Seijan kurssilla olin ollut jo viime syksynä. Ensin viikonlopun kansalaisopistolla syyskuussa ja sitten pidennetyn viikonlopun lokakuun lopussa Saaristokoulussa, joten tiesin, mitä odottaa.

Kurssilla työskennellään paljon akryylimusteilla ja gesson, mediumien ja binderin avulla. Olennainen väline on myös japanilainen tengujo-paperi. Seija on kehittänyt oman “muovitasku-monotypia” -menetelmän, jossa akryylimusteilla ja -maaleilla ja eri välineillä piirtelemällä ja raapimalla kerrostetaan muovitaskulle kerroksia, jotka voidaan sitten siirtää mediumin avulla halutulle alustalle, esimerkiksi tengujo-paperille. Näin saadaan helposti syntymään kerroksia ja graafista jälkeä, jota sitten voi hyödyntää sellaisenaan tai osana melkein mitä tahansa muuta tekniikkaa. 

Kurssilla on tietysti mahdollista tehdä myös mitä tahansa omia töitään, ja Saaristokoulu tarjoaa työskentelylle ihanat puitteet! On uskomatonta luksusta, kun saa uppoutua täysin omiin hommiinsa kokonaan vailla mitään arjen vaatimuksia ja velvollisuuksia. Ja ympärillä avautuu taivaallinen ulkosaariston maisema ja luonto sekä idyllinen pieni Näsbyn kylä. Lisäksi pitää vielä

erikseen mainita loistava ruoka ja tunnelmallinen rantasauna, joka lämpiää tarvittaessa vaikka joka ilta. Mitä muuta ihminen muka voisi kaivata? Ai niin, kenties hyvää seuraa ja opetusta? No niitäkin on aina tarjolla. Neljän kurssin kokemuksella uskallan jo sanoa, että Seijan kursseille näyttää aina hakeutuvan todella mukavia, luovia ja hauskoja ihmisiä.

Itse viihdyn Saaristokoulussa niin hyvin, että päädyin peruuttamaan alun perin heinäkuuksi varaamani muotokuvamaalauskurssin ja palasin Houtskariin jälleen elokuun alussa. Tällä kertaa minulla oli henkilökohtaisena tavoitteena päästä alkuun kollaasityöskentelyssä ja niin kävikin, tosin osa Houtskarissa aloittamistani töistä on edelleen kesken. Tavoitteenani on, että jatkan kollaasityöskentelyyn perehtymistä syksyn mittaan myös kotona ja lokakuussa olen menossa Espoon työväenopiston viikonloppukurssille, jossa aiheena on juuri kollaasi. Palaankin näihin kollaasiasioihin siis tuonnempana varmasti uudelleen täällä blogissa.

Saaristokoulussa on jälleen syyskuussa tarjolla pidennetyn viikonlopun kestävä kurssi ja nyt joudun todella pinnistelemään, etten ilmoittaudu sinnekin. Siellä oli ainakin viikko sitten vielä muutama paikka jäljellä. Oikeastaan ainoa, mikä pidättelee on se, että lähitulevaisuudessa saattaa siintää äkkilähtö Kreikkaan. Jännä nähdä, kuinka käy.

Kollaasirakkautta

Olen jo tosi pitkään tuntenut suurta vetoa kollaasityöskentelyyn. Olen hommannut siihen liittyviä erilaisia kirjoja useita ja katsellut YouTubesta tuntikausia erilaisia mixed media -videoita. Silti en ole omasta mielestäni oikein päässyt jyvälle kollaasitekniikasta. En ole osannut lainkaan suunnitella tai ajatella niiden tekemistä, ja niinpä lopputulokset ovat olleet - - - no,  aika vaihtelevia...

Viime kesänä onnekseni törmäsin jotain reittiä ByBun-nimiseen nuoreen kalifornialaistaiteilijaan, joka kannattaa laittaa seurantaan Youtubessa, sillä hän on varsin viihdyttävä vloggaaja. Hän on nykyisin täysipäiväinen taiteilija ja kuvittaja ja hänellä on Etsy shopissaan myytävänä muutama workshoppi. Hankin viime kesänä niistä sen Spirits-nimisen, ja se osoittautuikin erinomaiseksi hankinnaksi. Se sisältää hyvin perusteelliset videot, joilla ByBun opastaa kädestä pitäen, miten esimerkiksi kollaasia tehdessään voi edetä. Häneltä sain myös inspiraatiota siihen, miten erilaiset lehdistä leikellyt/revityt kollaasimateriaalit kannattaa järjestää. Hänen näkemyksensä on, että varasto kannattaa pitää pienenä ja tuoreena. Ja se onkin erittäin hyvä ja toimiva idea. Minulla on luonnostaan muuten taipumusta hillota aivan liian suuria varastoja, joita sitten on kuitenkin vaikea järjestää siten, että ne olisi mukavasti käytettävissä = niitä tulisi käytettyä.

Olen toistaiseksi tehnyt ByBunin ohjeilla alusta loppuun vasta yhden harjoituksen viime syksynä. Mutta tähän tulen taatusti palaamaan heti tilaisuuden tullen. Olin räpsinyt prosessin vaiheista jonkinlaiset kuvat tabletilla, joten pahoittelut kuvien laadusta.

Prosessi alkoi kuvien valinnalla. Ensimmäisessä kuvassa on ensimmäisiä ajatuksia, joista osa sitten karsiutui pois. Kun kuvat on valittu ja liimattu alustalle, alkaa niiden sulauttaminen osaksi kokonaisuutta. Tavoitteena on, että kuvien ja maalauksen rajat hämärtyvät ja sulautuvat, ja erilaiset elementit kerrostuvat osaksi kokonaisuutta.

Nyt hiljattain ByBun julkaisi myös ensimmäisen "kirjansa" eli omakustanteena tehdyn vihkosen, jossa on kuvia hänen sketchbookeistaan ja artjournaleistaan. Tilasin sen, kun se tuli saataville, ja se myytiinkin hyvin nopeasti loppuun. Se tuli viime viikolla ja kuvasin juuri siitä elämäni ensimmäisen unboxing-videonkin. Tai yritin kuvata. Videolla vilahtavat myös viime viikolla tuleet Koh-I-Noorin "ihmekynät" (Magic Pencil), jotka juuri hommasin eBaysta.

Jostain syystä höpisen tuossa videolla, että esittelen workshopin tarkemmin myöhemmin, mutta ei välitetä nyt siitä :) Ja muutenkin on tuo videohomma aikalailla hakusessa, mutta jostainhan pitää aloittaa.

 Jos siis kollaasit kiinnostavat ja kaipaat niiden tekemiseen opastusta, suosittelen lämpimästi ByBunin workshoppia. Sen avulla pääsee hyvään alkuun. Itse ajattelin seuraavaksi hommata Lyricalin, jossa hyödynnetään biisien sanoja. Se kuulostaa kiehtovat, eikö kuulostakin?

Ensimmäinen artjournal

Käsittämätöntä, miten nopeasti aika rientää. Järjestelin työhuonettani ja siinä sivussa selailin tietysti ensimmäistä artjournaliani, joka on kyllä edelleen kesken. Tuntuu kuin sen aloittamisesta olisi ihmisikä, vaikka siitä oikeasti on kulunut vasta noin puolitoista vuotta. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon ja on todella hauskaa ja kiinnostavaa, että näinkin lyhyen harrastamisen jälkeen alkaa olla olemassa "vanhoja" juttuja, jotka ovat jo osittain unohtuneet, mutta jotka palautuvat hyvin helposti ja voimakkaina mieleen näitä kirjoja selailemalla.

Muistelupuuskan vallassa tein pienen videonkin, jotta saan alulle myös videoiden tuotannon. Kas tässä siis muistelua siitä, mistä kaikki oikein alkoikaan.




Tässä vielä skannattuna muutama aukeama tuosta videollakin esitellystä ensimmäisestä artjournalistani. Jälkikäteen on helppo nähdä, että vähitellen minulle on selvästi selvinnyt, että pelkät värit ja kollaasipaperit eivät pitkän päälle minulle riitä. Että on pakko opetella piirtämään, vaikka se aluksi tuntuikin aivan ylivoimaiselta haasteelta.

Olen viime aikoina keskittynyt siinä määrin vain piirtämiseen ja maalaamiseen, että alkoikin kiinnostella kokeilla pitkästä aikaa tällaista kollaasityyppistä työskentelyä. Saapa nähdä, mitä siitä syntyy. Mutta ensin täytyy hinkata loppuun pari akryylimaalausta, jotka minulla on kesken kansalaisopiston Kuvataiteen peruskurssilla.

Elämäni ensimmäinen taidekurssi

Ihmeellistä miten nopeasti aika rientää. Siitä on nimittäin jo puolitoista vuotta, kun hommasin itselleni elämäni ensimmäisen online-workshopin. Kyse oli Päivi Eerolan useamman lyhytkurssin nipusta Imagine Monthly, jotka olivat siis aiemmin pidettyjä kursseja, joita jälkikäteen voi tehdä omassa tahdissaan. Olin aiemmin löytänyt Helioskooppi-blogin kautta Päivi Eerolan erinomaisen blogin, ja sitä aikani luettuani ja videoita katseltuani halusin kokeilla workshoppia. Erityisesti viehätyin ideasta käyttää taidehistoriasta tuttuja ja kiinnostavia taiteilijoita oman työn lähtökohtana ilman, että kyse on pelkästä kopioimisesta.

Aloitin tästä Georgia O’Keefen inspiroimasta kollaasitehtävästä. Muistan vieläkin elävästi, kuinka innoissani ja onnellisena maalasin papereita vesiväreillä ja leikkelin niitä sitten suikaleiksi.

Toinen esimerkki samasta sarjasta on tämä Klimtistä innoituksensa saanut tehtävä, josta tässä oma versioni.

Lisäksi maalasin selfien van Goghilaisittain ja tutkailin romanttista geometriaa Kandinskin hengessä. Aivan ihania tehtäviä kaikki! Kaikista tehtävistä oli tarjolla erinomaiset pdf:t ja videot, joten tällainen täydellinen aloittelijakin saattoi kokea onnistumisen iloa - vaikka tietysti jälkikäteen katseltuna työt näyttävät lähinnä liikuttavilta.

Innostuin Päivin tyylistä opettaa niin, että ilmoittauduin innoissani 2017 alusta alkaneelle Inspirational Drawing -kurssille. Nyt pääsin nauttimaan enemmän livekurssin tunnelmasta, koska nyt tehtävät ja materiaalit tulivat sähköpostiin kuukausittain ja lisäksi käytössä oli varsin eläväinen, innostava ja kannustava FB-ryhmä, jonka keskusteluihin myös Päivi osallistui aktiivisesti. Ryhmässä jaettiin omista töistä erilaisia versioita ja annettiin ja saatiin palautetta muilta.

Inspirational Drawing -kurssilla jouduin totisesti kaikin tavoin epämukavuusalueelle. Minulla oli piirtämisestä hyvin vähän kokemusta ja erityisesti kaikenlainen intuitiivinen piirtäminen oli ja on edelleen minulle vaikeaa ja vierasta. Mutta kun katselen jälkikäteen  tekemiäni harjoituksia ja lueskelen päiväkirjojani huomaan selvästi, miten valtavan hyödyllinen tuo kurssi minulle oli. Se osoitti minulle mm. että jotain aina syntyy, kun vaan tekee, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta. Tässä on joitakin kurssilla tekemiäni harjoituksia.

Päivi on erinomainen opettaja, joten suosittelen lämpimästi hänen kurssejaan kaikille piirtämisestä ja artjournalingista kiinnostuneille. Tykkään erityisesti Päivin tavasta ajatella, analysoida ja sanoittaa taiteen tekemisen prosessia. Hän osaa myös suunnitella kiinnostavia tehtäviä, jotka hämmästyttävän hyvin soveltuvat kaiken tasoisille tekijöille. Lisäksi hän on erittäin taitava palautteen antaja ja esittää aina havainnollisia, rakentavia ja hyviä parannusehdotuksia.

Uusi skanneri!

JEEE! Tänään posti toi uuden skannerin. Tai oikeastaan elämäni ensimmäisen skannerin. Meillä taitaa kyllä olla jonkinlainen skanneri tulostimessa, mutta en onnistunut saamaan sitä yhteistyöhön tietokoneeni kanssa. Niinpä päätin hommata ihan oman skannerin.

Ongelmana tässä vaan on ja oli, etten ymmärrä näistä mitään, ja kärsivällisyyttäkin on varsin rajallinen määrä. Hain Youtubesta videoita, ja kun yksi kaupunkipiirtäjänä tunnettu henkilö tuntui olevan tyytyväinen tähän skanneriin, päätin tilata samanlaisen.   Malli on siis Canonin LiDE 220. Halvimmalla sen sai Saksan Amazonista, ja hintaa kertyi kuljetuksineen n. 68 euroa, mikä on muutaman kympin vähemmän kuin kotimaisissa nettikaupoissa.

Katselemillani videoilla tämä näytti skannaavan kuvia, jotka näyttivät hämmästyttävän samanlaisilta kuin alkuperäisetkin luonnoskirjan kuvat. Ensimmäisten omien testiskannausten jälkeen en kuitenkaan ole ollenkaan varma, onko jälki yhtä hyvää. Ja jos ei ole, en tajua, missä vika mahdollisesti voisi olla. Tämä hankinta nosti pintaan myös toisen jo pitkään mieltä taka-alalla vaivanneen puutteen: en hallitse lainkaan kuvankäsittelyä. Latasin koneelleni kyllä taannoin Gimpin, mutta en ole saanut aikaiseksi opetella sen käyttöä. Niinpä muokkailen nyt näitä skannattuja kuvia ihan vaan iPhoton muokkausominaisuuksilla.

Tässä nyt näytille muutama täysin satunnainen otos vanhasta muistikirjasta, jota käytin viime kesänä, ja jonka pariin taidankin nyt palata uudella innolla. Se kun on sopivasti A5-kokoinen ja paperi kestää hyvin myös vettä. Kirja on Jane Davenportin mallistosta, ja näitä saa ilokseni nykyisin myös Suomesta, esimerkiksi Heidin Korttipajasta.

Kaikista edellä kuvatuista pulmista ja epävarmuudesta huolimatta olen todella iloinen tästä hankinnasta. Kuten me kaikki tiedämme, Suomessa  on ison osan vuotta niin pimeää, ettei kuvien ottaminen oikein onnistu. Niinpä iso helpotus onkin, että skanneri ei ole päivänvalosta riippuvainen millään tavalla. Ja tässä mallissa on sekin kiva puoli, että tämä liitetään suoraan usb-piuhalla tietokoneeseen, joten erillistä virtajohtoa ei tarvita, ja tätä on helppo kuskailla tarpeen mukaan ympäri huushollia. Ja kun hommat on hoidettu, tämä sujahtaa helposti kaappiin. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siis vahvasti siltä, että olen tehnyt elämässäni pöllömpiäkin hankintoja.

Luovaa piirtämistä EMMAssa

Pari viikkoa sitten rohkaisin mieleni ja tein sen, mitä olen suunnitellut jo aiemminkin: osallistuin Espoon modernin taiteen museon piirustustunnille. Ja olipas se kivaa! Onneksi uskalsin! Jännitti kyllä kovasti, että mitä jos minä olen ainoa aloittelija, ja hirmu noloa piirtää ”julkisesti” jne. jne. Huoh…

Tämän kerran teemana oli ”omat reitit museossa”. Ensin teimme pari lämmittelyharjoitusta, joista toinen oli ikisuosikkini eli referenssikuvan väärin päin piirtäminen. Siis siten, että referenssikuva pidetään väärin päin. Ideana on estää aivoja menemästä automaattivaihteelle ja käyttämästä mieleen iskostuneita stereotyyppisiä malleja. Sen sijaan tavoitellaan tarkkojen havaintojen tekemistä ikään kuin puhtaalta pöydältä, ilman ennakkokäsityksiä siitä, miltä vaikkapa kasvot näyttävät. Vaikka olenkin aloittelija, olen jo nyt täysin vakuuttunut siitä, että piirtämisessä kaikkein tärkeintä on juuri malttaa katsella tarkkaan ja ennakkoluulottomasti ja uskoa näkemäänsä. Se on yllättävän vaikeaa.

Olen ensimmäisen kerran törmännyt tähän mainioon ylösalaisin-harjoitukseen viime kesänä Betty Edwardsin kulttikirjassa Drawing on the Right Side of the Brain (Luovan piirtämisen opas). Ja tätä harjoitusta käytimme myös kansalaisopiston Kuvataide 1 -kurssin alkumetreillä.

Alkulämmittelyn jälkeen työskentely jatkui EMMAssa siten, että saimme lähteä seikkailemaan näyttelyihin tuolien ja piirustusvälineiden kanssa. Saimme piirtää havainnostamme mitä itse halusimme. Ja samalla merkitsimme karttaan oman reittimme. Piirustukset jätimme lattialle piirustuspaikalle. Lopuksi näimme kartasta, mistä kaikkialta näyttelytiloista löytyi piirroksiamme ja kiertelimme katselemassa niitä. Tämä oli hauska ja uudenlainen tapa jakaa lopuksi tunnin antia.

Päivä oli onnistunut ja kiinnostava myös siksi, että EMMAssa oli juuri avautunut Meret Oppenheim -näyttely, jonka kävin katsastamassa samalla. Ja jatkoin havaintojen ja kokemusteni työstämistä vielä kotona luonnoskirjan parissa. Näyttelyn esitteessä oleva kuva Oppenheimista on herkullinen piirrettävä, siksi halusin piirtää sen vielä uudelleen ajan kanssa. Ja samasta esitteestä luonnoskirjaan siirtyi myös versio Turkiskengästä.

Kaiken kaikkiaan olen huippuiloinen, koska minusta tuntuu, että nyt kun pää on avattu, voin uskaltautua toistekin julkisille paikoille piirtämään. Tajusin nimittäin, että piirtämiseen uppoutuu helposti missä tahansa niin täydellisesti, ettei lainkaan tajua mitä ympärillä tapahtuu. Ja siksi sitä on ihan turha jännittää. Ja tulevia tarpeita varten tilasin sitten Retkitukusta tämmöisen pikkiriikkisen retkijakkaran. Esittelen sen tarkemmin sitten kun se saapuu.

Vihdoinkin!

Eläköön! Vihdoinkin sain aikaiseksi tämän blogin alkuun polkaisemisen. Artjournaling-aiheisen blogin perustaminen on pyörinyt mielessäni jo kuukausia, mutta olen empinyt tähän asti. Osittain syynä on ollut se, että perustin puolitoista vuotta sitten lifestyle-blogin, jota jaksoin päivittää puoli vuotta. Olin siitä kyllä innoissani, mutta jotenkin minua koko ajan vaivasi epämääräinen kaiherrus. Tunne siitä, ettei sen tyyppinen bloggaaminen oikein kuitenkaan ole minun juttuni.

Artjournaling tuli sattumalta elämääni lokakuussa 2016 ja siitä lähtien se on hallinnut enemmän tai vähemmän elämääni ja laventunut aika laaja-alaiseksi kuvataideharrastukseksi. Kerron myöhemmin tarkemmin, kuinka kaikki alkoi ja millaisia vaiheita tällä superinnostavalla matkalla on tähän mennessä ollut. Nyt totean vaan, että alusta alkaen olen ällistellyt ja harmitellutkin sitä, että suomenkieliset blogit loistavat poissaolollaan. Vai enkö vain löydä niitä? Ainoa suomenkielinen artjournaling-blogi, jonka tiedän on Heli Lindroosin ihana Helioskooppi. Muistan kun löysin sen syksyllä ja hihkuin miehelleni onnesta monta päivää.

Maailmalta tietysti löytyy kaikenlaista, ja jos haluaisin tälle blogille lukijoita, olisi tietenkin viisainta kirjoittaa englanniksi. Olen vakaasti kuitenkin päättänyt kirjoittaa nimenomaan suomeksi, koska huomaan kaipaavani todella paljon mahdollisuutta puhua tästä juuri suomeksi. Olen myös yrittänyt etsiä jotain FB-ryhmää tai vastaavaa, mutta tuloksetta.

Suomeksi kirjoittamisessa on tietysti omat haasteensa. Jo termi artjournaling on haastava. Vierastan suoraa käännöstä ”taidepäiväkirja”. Se kuulostaa jotenkin kankealta ja pönäkältä, eikä sovi käyttööni siksi lainkaan. Koska en ainakaan toistaiseksi ole keksinyt muutakaan, aion käyttää englanninkielistä termiä, vaikka sekin tuntuu vähän oudolta. En halua puhua ylipäätänsä ”taiteen” tekemisestä. Varsinkin suomeksi ”taide” tuntuu kovin vaativalta ja vakavalta asialta, ja tässä on kyse jostain muusta. Jotenkin minusta tuntuu, että ”art” on ”taidetta” laveampi käsite.

Olen täydellinen aloittelija, mutta juuri siksi kiiruhdin pystyttämään tämän blogin. Ensinnäkin ajattelen, että tämä voi auttaa, haastaa ja motivoida minua oppimaan lisää. Ja toisekseen haluaisin itse lukea nimenomaan aloittelevien harrastajien ajatuksia ja kokemuksia, jotta rima ei nouse liian korkeaksi ja jotta aloittaminen ja aloittelijana oleminen näyttäisi mahdolliselta ja helpoltakin.

Tervetuloa kaikki halukkaat seuraamaan ja toivottavasti myös vaihtamaan kokemuksia ja ajatuksia!