Aloitin viime syksynä kansalaisopiston kuvataiteen perusopinnot. Opetus jatkuu viikon päästä ja näin uuden lukukauden kynnyksellä on hyvä aika palata miettimään ensimmäisen vuoden antia. Aivan ensiksi täytyy todeta, että olen todella superonnellinen, että aloitin nämä opinnot! Ja yhtä onnellinen olen siitä, että vielä on kolme vuotta jäljellä. Vuosi näyttää olevan myös kaikin tavoin sopiva aika katsella taaksepäin, sillä siinä ajassa jo näkyy kyllä kehitystä, ja se on tietysti hyvin motivoivaa ja auttaa pinnistelemään jatkossakin.
Aloitimme vuoden piirustusjaksolla. Teimme ensin pieniä harjoituksia ja sitten teimme kolmem isompaa työtä. Ensin piirsimme lyijykynällä asetelman, sitten oli vuorossa hiilipiirtäminen ja sitten symbolistinen pastellipiirros mustalle ingres-paperille. Itse asiassa nyt olisi todella kiinnostavaa tehdä nämä kaikki samat tehtävät uudelleen. Voi miten paljon enemmän panostaisinkaan kaikkeen, alkaen jo asetelman kokoamisesta.
Piirtäminen on muutenkin se osa-alue, jonka jatkuvaan harjoittamiseen olen kaikkein sitoutunein. Piirtelen melkein joka päivä jotain luonnoskirjaani ja se kyllä selvästi kannattaa, koska se tuntuu muuttuvan koko ajan mukavammaksi. Kehitys näkyykin ennen muuta rohkeuden lisääntymisenä ei niinkään vielä lopputuloksessa.
Olen kuitenkin todella iloinen juuri rohkeuden ja rentouden lisääntymisestä piirtämisessä, koska se auttaa harjoittamaan enemmän ja ennen pitkää se kai sitten alkaa näkyä myös jäljessä. Tajuan myös jatkuvasti paremmin sen, että piirtämisessä on kyse ennen muuta näkemisestä ja siitä, että oppii katsomaan. Myös tässä suhteessa koen kehittyneeni. Kykyni mitata silmämääräisesti ja arvioida suhteita on selvästi kehittynyt. Voisin kuitenkin enemmän pakottautua välillä myös mittaamaan ihan tarkasti. Isona kehittämiskohteena on myös viivatyöskentely. Minun täytyy siis jatkossa tietoisesti alkaa harjoitella esimerkiksi viivavarjostusta ja erilaisten viivojen/jälkien hyödyntämistä. Toinen iso haaste on valöörien näkeminen ja paperille siirtäminen.
Hiili on minulle edelleen välineenä vieras, enkä oikein ole oppinut sitä käyttämään. Tykkään kuitenkin aivan valtavasti hiilen jäljestä, joten sitä haluaisin oppia ja harjoitella lisää. Samoin pastellien kanssa olen aivan lähtökuopissa. Hankin kuitenkin viime jouluna itselleni joululahjaksi aivan valtavan hienon kokoelman pastelleja, joten olen enemmän kuin valmis uusiin harjoituksiin.
Loppusyksyn käytimme akvarelleihin tutustumiseen ja se oli totisesti ihanaa! Tehtävänämme oli tehdä taiteilijakirja akvarelleilla ja kirjoistamme koottiin jopa pieni näyttely kirjaston vitriineihin. Minä valitsin oman kirjani aiheeksi eläimet. Työt olivat suureksi osaksi enemmän tai vähemmän kopioita Pinterestistä löytämistäni eläinaiheisista akvarelleista.
Akvarelleihin olen aina tuntenut valtavaa vetoa ja niitä käytän usein luonnoskirjassani olevien mustekynäpiirrosten “värittämiseen”. Olin keväällä myös erillisellä parin viikonlopun mittaisella akvarellikurssilla. Olen nyt tullut jollain lailla sinuiksi välineitteni kanssa eli tutustunut väreihini, niin että ne alkavat tuntua tutuilta.
Parhaillaan tutkailen siveltimiä ja yritän opetella tekemään niillä erilaisia jälkiä. Ja yritän muutenkin parhaillaan etsiä keinoja, joilla voi antaa akvarellien tehdä työn puolestasi. Akvarellit tulevat varmasti olemaan olennainen osa elämääni jatkossakin. Olen myös kuluneen vuoden aikana tehnyt tuttavuutta Urban Sketching -liikkeen kanssa ja minua inspiroi kovasti tapa, jolla “kaupunkipiirtäjät” akvarelleja käyttävät.
Kevätlukukausi alkoi sarjakuvajaksolla. Kun opettajamme kertoi aiheesta, olin lievästi pettynyt ja ajattelin, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Kuinka väärässä olinkaan! Ainoa ongelmani olikin, etten ollut koskaan tajunnut, mikä valtava, kiehtova oma maailmansa sarjakuvat ovatkaan ja miten valtavan monenlaisia sarjakuvia onkaan olemassa.
Erityisesti innostuin sarjakuvapäiväkirja-tyyppisistä sarjakuvista ja ylipäätänsä sarjakuvista, joissa ei tapahdu paljoakaan, vaan jossa pikemminkin hitaus, tunnelma ja piirrosjälki ovat pääroolissa. Oma tuotokseni on nyt jälkikäteen katsottuna jotenkin kovin jäykkä ja tekemällä tehty, mutta olen silti hämmästynyt siitä, että olen itse sen tehnyt.
Sarjakuvajakso oli myös - kuten kaikki kurssin jaksot - aivan loistavasti suunniteltu kaiken kaikkiaan ja piti sisällään myös esimerkiksi elävän mallin piirustusta, mikä sekin oli ihan superihanaa! Työskentely sarjakuvan parissa avasi myös silmäni sille, miten hyödyllistä on pienessä koossa piirtely.
Loppukevään vietimme akryylimaalauksen parissa. Se oli omalla kohdallani hankalin jakso. Osittain se johtui siitä, että otin itselleni liian kunnianhimoisia tavoitteita. Toiseksi pulma johtui siitä, että jotenkin pelkään akryylivärejä ja minua ahdistaa se, että ne kuivuvat niin nopeati. Toisaaltahan se on tietysti myös niiden hyväkin puoli. Täytynee varmaan investoida stay wet -palettiin.
Tehtävät olivat jälleen aivan ihania. Meidän piti valita joku modernistimaalari ja harjoitella ensin värien sekoittamista tutkimalla jonkun valitun teoksen palettia. Sitten piti maalata 2-3 kolmen maalauksen sarja, jossa hyödynnettiin jotenkin valitun taiteilijan teoksia. Tämä oli mielestäni erittäin inspiroiva ja opettavainen lähestymistapa.
Valitsin oman taiteilijakseni Ellen Thessleffin, koska rakastan hänen teoksiaan ja olin juuri ahminut hänestä vihdoinkin julkaistun kunnollisen elämäkerran. Päätin maalata muotokuvan nuoresta isästäni käyttäen samantapaista neutraalia palettia kuin Thessleffillä oli käytössään hänen 1800-luvun lopulla maalaamissaan hänen perheenjäseniään esittävissä muotokuvissa. Valitsin tämän aiheen myös siksi, että koska samoin kuin Thessleffillä myös minulla oli maailman ihanin isä.
Tämän tekeminen oli yhtä tuskaa alusta loppuun. En totisesti ole mikään muotokuvamaalari eli aihe oli minulle liian vaikea. Vaikeuksia aiheutui myös siitä, että mallinani olevassa mustavalkokuvassa ei varjoja näy oikeastaan lainkaan eli niitä piti yrittää säveltää omasta päästä. Ja voi pojat, että tämä neutraali paletti osoittautui hankalaksi! En millään löytänyt oikeita sävyjä! Lopulta päädyin epätoivoissani sutimaan pintaan hieman öljypastelliliituakin. En myöskään osannut maalata kasvonpiirteitä, vaan niistä tuli jotenkin oudon sarjakuvamaiset.
Toisen maalauksen aiheeksi otin sukuhautamme, joka on myös rakkaan isäni viimeinen leposija. Tämä aihe valikoitui sen takia, että se on jotenkin silmissäni kotipaikkakuntani firenzeläisin paikka :) Tässä yritin tavoitella samantapaista rentoa ja maalauksellista siveltimenjälkeä kuin Thessleffillä on hänen lukuisissa Italiassa maalaamissaan maisemaalauksissa.
Tätä työtä varten en löytänyt paikallisesta taidetarvikeliikkeestä haluamani kokoista ja mallista pohjaa, joten päädyin maalaamaan tämän jonkun kirppikseltä ostamani vanhan taulun päälle. Taisteltuani pitkään muotokuvan kanssa minulta ei oikein enää riittänyt paukkuja tähän työhön ja tein tämän hyvin nopeasti ja sutaisemalla. Olen kuitenkin aika tyytyväinen väreihin ja oikeastaan siveltimenjälkeenkin. Se mihin olen kaikkein tyytymättömin on jotenkin aloittelijamainen kompositio. Samoin harmittaa se, etten jaksanut kiinnittää lainkaan huomiota hautarakennelman mittasuhteisiin.
Akryylijaksoon liittyi myös kirjallinen työ, jonka tekeminen oli kivaa ja hyödyllistä. Siitä tuli myös jotenkin sellainen olo, että tässä ollaan nyt ihan oikeasti opiskelemassa :)
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen vuosi oli todella antoisa ja koen oppineeni todella paljon. Ehkä aivan erityisesti iloitsen siitä, että huomaan nyt ensimmäisen vuoden jälkeen, että olen oppinut tietoisesti opiskelemaan näitä kuvataideasioita. Tavoitteellisuus on jotenkin lisääntynyt ja kykenen suunnittelemaan ja reflektoimaan tekemisiäni aiempaa paremmin.
Minulle alkaa vähitellen muodostua jonkinlainen näkemys siitä, mitä kaikkea voikaan oppia ja opiskella, ja tästä on kovaa vauhtia tulossa harmittoman harrastuksen sijaan pikemminkin elämäntapa. Niinpä kesälläkään en suinkaan vain toimettomana loikoillut riippumatossa, vaan piirtelin täyteen yhden ison luonnoskirjan ja osallistuin kolmelle kurssille. Niistä kerron erikseen täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti