Pari viikkoa sitten rohkaisin mieleni ja tein sen, mitä olen suunnitellut jo aiemminkin: osallistuin Espoon modernin taiteen museon piirustustunnille. Ja olipas se kivaa! Onneksi uskalsin! Jännitti kyllä kovasti, että mitä jos minä olen ainoa aloittelija, ja hirmu noloa piirtää ”julkisesti” jne. jne. Huoh…
Tämän kerran teemana oli ”omat reitit museossa”. Ensin teimme pari lämmittelyharjoitusta, joista toinen oli ikisuosikkini eli referenssikuvan väärin päin piirtäminen. Siis siten, että referenssikuva pidetään väärin päin. Ideana on estää aivoja menemästä automaattivaihteelle ja käyttämästä mieleen iskostuneita stereotyyppisiä malleja. Sen sijaan tavoitellaan tarkkojen havaintojen tekemistä ikään kuin puhtaalta pöydältä, ilman ennakkokäsityksiä siitä, miltä vaikkapa kasvot näyttävät. Vaikka olenkin aloittelija, olen jo nyt täysin vakuuttunut siitä, että piirtämisessä kaikkein tärkeintä on juuri malttaa katsella tarkkaan ja ennakkoluulottomasti ja uskoa näkemäänsä. Se on yllättävän vaikeaa.
Olen ensimmäisen kerran törmännyt tähän mainioon ylösalaisin-harjoitukseen viime kesänä Betty Edwardsin kulttikirjassa Drawing on the Right Side of the Brain (Luovan piirtämisen opas). Ja tätä harjoitusta käytimme myös kansalaisopiston Kuvataide 1 -kurssin alkumetreillä.
Alkulämmittelyn jälkeen työskentely jatkui EMMAssa siten, että saimme lähteä seikkailemaan näyttelyihin tuolien ja piirustusvälineiden kanssa. Saimme piirtää havainnostamme mitä itse halusimme. Ja samalla merkitsimme karttaan oman reittimme. Piirustukset jätimme lattialle piirustuspaikalle. Lopuksi näimme kartasta, mistä kaikkialta näyttelytiloista löytyi piirroksiamme ja kiertelimme katselemassa niitä. Tämä oli hauska ja uudenlainen tapa jakaa lopuksi tunnin antia.
Päivä oli onnistunut ja kiinnostava myös siksi, että EMMAssa oli juuri avautunut Meret Oppenheim -näyttely, jonka kävin katsastamassa samalla. Ja jatkoin havaintojen ja kokemusteni työstämistä vielä kotona luonnoskirjan parissa. Näyttelyn esitteessä oleva kuva Oppenheimista on herkullinen piirrettävä, siksi halusin piirtää sen vielä uudelleen ajan kanssa. Ja samasta esitteestä luonnoskirjaan siirtyi myös versio Turkiskengästä.
Kaiken kaikkiaan olen huippuiloinen, koska minusta tuntuu, että nyt kun pää on avattu, voin uskaltautua toistekin julkisille paikoille piirtämään. Tajusin nimittäin, että piirtämiseen uppoutuu helposti missä tahansa niin täydellisesti, ettei lainkaan tajua mitä ympärillä tapahtuu. Ja siksi sitä on ihan turha jännittää. Ja tulevia tarpeita varten tilasin sitten Retkitukusta tämmöisen pikkiriikkisen retkijakkaran. Esittelen sen tarkemmin sitten kun se saapuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti